Perho Liiketalousopistossa toimii opiskelijakunta, jonka jäseniä ovat kaikki opiskelijat. Opiskelijakuntaa johtaa hallitus, johon on valittu jokaisesta opiskelijaryhmästä vähintään yksi edustaja.
Opiskelijakunnan hallituksen tehtävänä on suunnitella ja edistää kaikkien opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskeluedellytyksiä. Opiskelijakuntatoiminnan tavoitteena on vaikuttaa koulun yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittämiseen ja ylläpitämiseen sekä kasvattaa oppilaitoksen me-henkeä. Opiskelijakunnan kautta opiskelijoilla on mahdollisuus tulla kuulluksi, osallistua koulun toimintaan sekä vaikuttaa päätöksiin. Opiskelijakunta ja rehtori kokoontuvat säännöllisesti kuukausittain keskustelemaan Perho Liiketalouden toiminnan kehittämiseen liittyvistä asioista.
Opiskelijakunta järjestää erilaisia yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia, kuten teema- ja liikuntapäiviä.
Perho Liiketalousopistossa opiskelijoita kannustetaan osallistumaan opiskelijakunnan ja eri kehittämistiimien toimintaan, mistä heille tunnustetaan vapaasti valittavia opintoja. Opiskelijakunnan toimintaa tuetaan antamalla heidän käyttöönsä tilat ja tarvittavat välineet. Lisäksi opiskelijoiden toimintaa tuetaan tarvittaessa myös taloudellisesti. Opiskelijakuntaa ohjaa tehtävään nimetty henkilöstön edustaja.
- Opiskelijajäsen ammattiosaamisen toimielimessä
Perho Liiketalousopistossa tutortoiminta on yhteisöllisyyttä vahvistava toimintaa kaikilla kampuksilla. Tutoroinnin avulla ohjataan ja tuetaan uusia opiskelijoita opintojen alkuvaiheessa. Tavoitteena on ennaltaehkäistä opiskelun alkuvaiheen ongelmia ja parantaa opiskelijoiden viihtymistä. Tutoroinnista kiinnostuneille toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoille järjestetään koulutusta mm. vuorovaikutus-, viestintä- ja esiintymistaidoissa sekä opetetaan kannustavia toimintatapoja. He tutustuttavat uudet opiskelijat opintoihin Perho Liiketalousopistossa. Tutorit auttavat ryhmänohjaajia uusien opiskelijoiden ryhmäyttämisessä. Lisäksi tutorit aktivoivat aloittavia opiskelijoita osallistumaan mm. koulun opiskelijakuntatoimintaan. Tutorit toimivat myös messuilla ja kouluissa koulun esittelijöinä sekä isännöivät ulkomaalaisia opiskelijoita.
Yhteinen osa2017 - 201810.1.2017