Virtuaalitodellisuuden ympäristöjen hyödyntäminen oppimisessa ja työelämässä on vielä alkuvaiheissa. Tieto- ja viestintäteknologia on kehittynyt nopeasti ja laitteiden kustannushinnat ovat tasoittuneet riittävästi, joten virtuaalitodellisuuden kokeilut ja pedagogisten ratkaisujen kehittäminen voidaan toteuttaa nyt sujuvasti. Virtuaaliympäristöt tuovat oppimistilanteeseen fyysisen ja tilallisen läsnäolon kokemuksen. Niiden avulla opiskelijalla on mahdollisuus saada aidon työtilannetuntuman sekä harjoitella tehtäviä ja toimintatapoja riittävästi ennen työssäoppimista tai töiden alkua.
VRobotiikka360-hanke oli ammatillisen toisen asteen reformia tukeva kehittämishanke, jossa tavoitteena oli edistää osaamisperusteisuutta sekä asiakaslähtöisyyttä. Kehittämishanke käynnistyi marraskuussa 2016 ja jatkui helmikuuhun 2018 asti. Hankkeessa kokeiltiin virtuaalitodellisuuden, robotiikan ja 360°-oppimisympäristöjen hyödyntämistä oppimisessa. Tavoitteena oli myös tukea näihin teknologioihin liittyvän oppimisen ja teknologiayrittäjyyden ekosysteemiä eli verkostoa (VRobotiikka360). Hanke oli seitsemän ammatillisen oppilaitoksen yhteishanke, jonka koordinaattorina toimi Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia. Perho Liiketalousopiston lisäksi muita yhteistyöoppilaitoksia olivat Helsingin kaupungin Vammaisten asumis- ja laitospalvelut, Keskuspuiston ammattiopisto, Koulutuskeskus Salpaus –kuntayhtymä, TTS Työtehoseura ja Vantaan ammattiopisto Varia. Vrobotiikka360-hankkeen verkkosivut toimivat tiedonjakokanava hankkeesta kinnostuneille.
Perho Liiketalousopiston hanketavoitteena selvitettiin, miten opiskelijan valmiudet työpaikalla tapahtuvan oppimisen ympäristössä paranevat, kun hän on ennen harjoittelujaksoa tutustunut työpaikkaan ja työssäoppimiseen liittyviin tehtäviin 360° -ympäristössä tai kun hän on simuloinut todellisen työympäristön toimintaprosesseja kokemuksellisen VR-todellisuuden avulla. Kehittämishankkeen aikana kokeiltiin myös uusia tapoja hyödyntää virtuaaliympäristöjä sekä robotiikkaa erityyppisissä oppimistilanteissa, eri aloilla ja eri oppimistavoitteilla. Hanke mahdollisti uusien pedagogisten opetusmateriaalien ja -ympröstöjen toteuttamisen ja testaamisen Perho Liiketalousopiston opetuskäyttöön. Tässä käsikirjassa kuvataan, kuinka virtuaaliympäristöjen suunnittelu ja toteuttaminen toteutettiin.
Virtuaalisen oppimisympäristön rakentaminen – käsikirja: osa 1. VrobotiikkaPerho Liiketalousopisto13.12.2017