Turvallisuus on liiketaloudessa välttämättömyys
Liiketalousalalla turvallisuus ja sen varmistaminen ovat olleet arkipäivän asioita, etenkin kaupan alalla, jo pidempään.Tuotteiden valmistamiseen, kuljetukseen, varastointiin ja esillepanoon on aina liittynyt riskejä: miten varmistetaan, että tuotteen raaka-aineet ovat turvallisia tai että kuormaa purkaessa ei satu vahinkoja.
Myymälän puolella puolestaan haasteena ovat rikolliset. Rikollisuuden ja sitä kautta aiheutuvan rikollisen hävikin on sanottu tuovan kaupalle noin 460 miljoonan euron vuosittaiset tappiot. Lisäksi lisääntynyt rikollisuus ja muulla tavoin uhkaavat asiakkaat heikentävät asiakkaiden ja myyjien turvallisuuden tunnetta kaupassa. (Järvinen & Koistinen, 2010)
Asiakkaiden näkökulmasta myymälän turvallisuuden takaaminen on ennen kaikkea myyjän tai asiakaspalvelijan tehtävä. On tärkeää, että myyjä, tai asiakaspalvelija tietää miten toimia uhkaavissa asiakastilanteissa. (Järvinen & Koistinen, 2010). Asiakaspalvelijoilla ja myyjillä tulee olla riittävä osaaminen turvallisuuden eri osa-alueista.
Tietoturvauhat tulevaisuuden haasteena
Uudempana turvallisuusriskinä liiketaloudessa monikanavaisuuden ja tietojärjestelmien kehittymisen aiheuttamat tietoturvauhat. Tietoturvauhkissa riski on ennen kaikkea siinä, että työntekijät eivät välttämättä osaa käsitellä tietoja oikein tai eivät tiedä mitä tietoja he voivat luovuttaa eteenpäin.
Turvallisuusosaaminen onkin nähty yhdeksi liiketalousalan tulevaisuuden tärkeistä osaamistarpeista (Rajander-Juusti, 2013) .Merkonomiopiskelijat perehtyvät turvallisuusasioihin sekä opinnoissaan koulussa että työssäoppimispaikoillaan. Uhkaavat asiakaspalvelutilanteet ja niiden hoitaminen tulevat tutuiksi mm. kaupan palvelun ja myynnin tutkinnonosassa. Visuaalisessa myyntityössä puolestaan tutustutaan työvälineiden turvalliseen käyttöön. Asiakastietoja ja tietoturvaa käsitellään asiakkuuksien hoitamisen sekä tuoteneuvonnan tutkinnonosissa. Lisäksi Sähköisen kaupankäynnin tutkinnon osassa käsitellään erityisesti verkkokauppaan ja yrityksen kotisivuihin liittyviä turvallisuustekijöitä ja kuluttajansuojaa sähköisessä kaupassa. Työssäoppimipaikoissa puolestaan varmistetaan, että työpaikkaohjaajat ovat perehdyttäneet ja käsitelleet toimipisteen turvallisuusohjeet.
Lisää aiheesta
Rajander-Juusti, Ritva, 2013, Liiketalousalan osaamistarpeet – Ennakointitietoa koulutuksen suunnittelun tueksi. Opetushallitus. Raportit ja selvitykset 2013:1.
Järvinen, Raija & Juvonen, Marko, 2010, Turvallisuus kaupan vetovoimatekijäksi. Kokonaisvaltaisen riskienhallinnan toteutuminen kauppakeskusympäristössä toimivissa liikkeissä. Aalto-Yliopiston kauppakoulun julkaisuja. B-117.
Kestävän kehityksen opas 2019 - 2020Perho Liiketalousopisto11.6.2018