Ravintola-, viihde- ja kokouspalveluja asiakkaille
Ravintola-alalla tuotetaan ja myydään vapaa-aikaan tai työhön liittyviä hotelli-, ravintola-, viihde- ja kokouspalveluja kotimaisille ja ulkomaisille asiakkaille. Palveluilla ylläpidetään ja edistetään ihmisten hyvinvointia ja sosiaalista elämänlaatua.
Ala on työvaltainen ja suhdanneherkkyytensä vuoksi sidoksissa matkailun menestymiseen sekä kotimaisen kysynnän osalta maan taloudelliseen tilanteeseen. Alan kehitys seuraa kotitalouksien ostovoiman ja kokonaistuotannon kehitystä ja kausivaihtelut ja kansainväliset häiriöt heijastuvat nopeasti majoituselinkeinoon; muutokset paikallisessa kysynnässä ja kotitalouksien kulutuskäyttäytymisessä näkyvät nopeasti myös ravitsemiselinkeinossa.
2000-luvulla alan yritysten määrä ja sen myötä työvoiman määrä on kasvanut. Ravintolapalvelujen sisällä asemiaan ovat vahvistaneet erityisesti ruokapainotteiset ravintolat, kahvilapalvelut ja pikaruokaravintolat. Kansainvälisyys on useissa yrityksissä jokapäiväistä. Alan työt ovat pääsääntöisesti vuorotyötä painottuen usein iltaan ja viikonloppuihin.
Hotelli- ja ravintola-alalla palvelujen tuottamisen on perustuttava asiakkaiden tarpeisiin ja odotuksiin sekä toiminnan kannattavuuteen. Arvopäämääränä on asiakkaiden hyvinvoinnin ja elämänlaadun edistäminen tarjoamalla myönteisiä elämyksiä, virkistystä sekä viihtyisä ja turvallinen ympäristö. Tavoitteena on tyytyväinen asiakas.
Toiminnassa keskeisiä arvoja ovat asiakaskeskeisyys, toiminnan kannattavuus ja tuloksellisuus, palvelujen ja tuotteiden hyvä hinta-laatusuhde, kansainvälisyys, ympäristön viihtyisyys ja turvallisuus, yrittäjyys ja ammatillisuus, tehokkuus ja ympäristöystävällisyys.
Menestyksellinen ja eettisesti vastuullinen liiketoiminta perustuu terveeseen liikeideaan, rehellisyyteen, avoimuuteen, ihmisarvon kunnioittamiseen, tasa-arvoon, suvaitsevaisuuteen, luotettavuuteen sekä sopimusten, säädösten, yhteiskunnallisten velvollisuuksien ja terveen kilpailun periaatteiden noudattamiseen.
Soveltuvuuskokeen ennakkomateriaaliPerho Liiketalousopisto 02/20176.2.2017